Liikenne on Helsingin seudulla selvästi tärkein ilmanlaatua heikentävä tekijä. Liikenteen ilmanlaatua heikentävien päästöjen kehitys riippuu liikennemääristä ja ajoneuvokannan muutoksista sekä moottori- ja katalysaattoritekniikan kehityksestä. Ajoneuvokohtaisten päästöjen arvioidaan vuoteen 2017 mennessä vähenevän huomattavasti, mutta mikäli liikenne kasvaa, se pienentää tätä myönteistä kehitystä. Terveydelle haitallisten päästöjen (hiukkaset, NOx, CO, HC) arvioidaan vähenevän ruuhkamaksujen ansiosta noin 8-18 %. Pitoisuuksien väheneminen olisi voimakkainta pääväylien ympäristössä ja kantakaupungissa. Päästöille altistuvien ihmisten määrä vähenisi ja terveysvaikutukset olisivat alueen asukkaille myönteiset. Liikenteen aiheuttaman melun määrä pienenisi vähän.
Ruuhkamaksumallien vaikutukset hiilidioksidipäästöihin tarkasteluvuonna 2017, ja liikenteen aiheuttamat päästöt ja niiden muutokset nykytilanteesta 2007 vuoden 2017 tarkastelutilanteessa ja eri malleissa.